RSS

Välipäivähuivi

28 Jou

Jouluaattoiltana päätin lahjoittaa itselleni huiviohjeen ja valinta päätyi tällä kertaa Damask-nimiseen malliin. Huivi hyppäsi samana iltana puikoille, ja kolmen päivän neulonnan jälkeen valmistui tapaninpäivänä.
Lankana Wollmeisen pitsivahvuus, sävyssä Aquarius, ja lankaa kului vain 54g. Vyyhdissä kun on sen reilut 300g lankaa, niin muutaman huivin samaa sävyä saisi vielä tehtyä.

joulunaikaa 2010 065

Helppo malli, ja mukavan nopeantuntuinen neulottava, johtuen varmaankin siitä että huivi aloitetaan luomalla ulkoreunan silmukat ja jokaisella kerroksella silmukkamäärä vähenee. Joten toisin kuin niskasta aloitettavissa huiveissa, pisimmät kerrokset neuloo silloin kun vielä on innostunut uudesta neuletyöstä.

joulunaikaa 2010 064

joulunaikaa 2010 053

joulunaikaa 2010 054

Nyt puikoilla on täällä blogissakin vilahdelleet helmikoristeiset sormikkaat, joista puuttuu enää 1 ½ sormea ja päättely. Tavoitteena on saada ne valmistumaan vielä tämän vuoden puolella.

Advertisement
 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 28 joulukuun, 2010 Kategoria/t: Huiveja, Valmiit

 

3 responses to “Välipäivähuivi

  1. hillanen

    28 joulukuun, 2010 at 14:16

    Aivan huikean ihana! Kaunis! Upea! Wau!

     
  2. Tiina

    29 joulukuun, 2010 at 21:30

    Mielettömän hieno, kaunis väri ja työ!

     
  3. Tintti

    2 tammikuun, 2011 at 12:18

    Upea huivi!
    Hauskaa uutta vuotta!

     

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: