24g ilmaa ja seittiä.

Kai se näin kesällä sallitaan, että jumittuu yhteen malliin useamman tekeleen ajaksi? Tämän kesän malli omalla kohdallani on näemmä ollut Haruni-huivi (ravelry-linkki), joka ei tunnu päästävän neulojasta irti.. Kun ensimmäisestä Harunista tuli hieman kookkaampaa laatua oleva, niin piti sitten yrittää pysyä enemmän kohtuudessa toisella tekokerralla. Tässä sitten lopputulos:

Harunin toinen tuleminen

Lankana Grignascon Merinosilk (1400m/100g) ja puikkoina taisi olla 3,5mm pitsiaddit. Kärkiväliä vain 140cm ja korkeutta keskeltä 70cm. Viikko meni tuohonkin, ja jo nyt houkuttaisi aloittaa kolmatta samanmoista. Leikin ajatuksella tehdä kokonaisesta merinosilk-vyyhdistä tuollainen huivi, mutta siitä saattaisi tulla jo sitten sen verran massiivinen ettei sille enää olisi minkäänlaista käyttöä. Katsellaan mitä tapahtuu..

ennen pingotusta...

... ja pingotuksen jälkeen.

Pitsinneulomisen parhaita puolia on kyllä se, kuinka sitä jaksaa kerta toisensa jälkeen hämmentyä siitä mitä kastelu ja nuppineulat saavat aluksi ryppyiselle ja epämääräiselle neulepinnalle aikaan. 🙂

Ilmaahan tuo lähinnä on.

Lauantaina tapasin joukon Ravelryläisiä piknikin merkeissä, ja onnistuin hankkimaan lievän auringonpistoksen siinä rannalla istuessani. Hauskaa oli, ja nyyttäritarjottavat harvinaisen maistuvia. Onhan se totta, että ulkoilmassa ruokakin maistuu aina paremmin kuin sisätiloissa 😀 .

Kai sitä pitää kaivaa keskeneräinen neule esiin, ja laittaa äänikirja soimaan. Uuteen viikkoon taas..

Advertisement

 

Jos se kimaltaa…

… niin se täytyy pujottaa koruvaijeriin. 😀

Viime aikoina puikoilla on ollut Haruni yksinkertaisesta merinosilkistä (juu, en opi ihan kerrasta, että ohut lanka saattaa viedä hermot melko helposti) mutta koska lanka on mustaa niin en jaksanut ottaa siitä kuvaa. Jokainen pitsiä neulonut tietää kuitenkin, miltä musta reikähässäkkä näyttää ennen pingotusta.

Palatakseni otsikkoon, koruvaijeri on ollut kovassa käytössä täällä lähipäivinä. Ensinnä puuhastelin arvontapalkinnoksi nimimerkki Nöppöselle oheisen silmukkamerkkisetin (sori, jos pilasin yllätyksesi, olettaisin kuitenkin että ovat tulleet viimeistään tänään postilaatikkoosi):

Helmiä ja pieniä kristalleja, arvontapalkinto Nöppöselle

Sain myös toista kautta tilauksen kahdesta setistä, toinen piti suunnitella ”talvi”-ihmiselle, ja hieman päätäni raavittuani päädyin seuraavanlaiseen yhdistelmään:

Tilaustyö talven sävyisenä

Jäänsinisiä lasihelmiä, taivaansinisiä kristalleja ja kerrosmerkissä perhonen muistuttamassa siitä että talven selkä taittuu kuitenkin aina, ja kevät koittaa.

Toisen tilaustyön yleistoiveena oli jotain pirteää ja kesäistä, joten kukkasia ja auringonsäteitä oli suunnitelmana:

Kesäisempi tilaustyö

Ruohonvihreitä lasihelmiä, vaaleanvihreät kristallit ja metalliset kukkaset. Piristyksenä keltaiset lasihelmet.

Tänään heräsin jostain syystä jo ennen neljää aamuyöllä, ja koska en jaksanut turhaan pyöriä sängyssä, niin näpertelin sitten vielä tällaisen lilan sävyisen perhossetin:

Kesäisen aamuyön puuhastelua

Roosan sävyisiä kristalleja, siniseen taittuvia violetihkoja (onkohan tuo sana laisinkaan?) lasihelmiä ja metallisia perhosia. Kerrosmerkissä vielä pieniä helmiäispintaisia pyöreitä helmiä. Tälle tosiaan ei vielä kotia ole, laitan sen sivuun jos jossain vaiheessa taas kyselyitä tulee.

Päivitin nuo samat kuvat myös silmukkamerkkien omalle sivulle, löytyy tuolta yläpalkista.

Tälläistä tällä kertaa puolikkaiden sukkien talossa. Sukkapareja on edelleen kesken ainakin kolme, mutta jostain syystä inspiraatiota niiden viimeistelyyn ei oikein löydy. Liekö sitten kuuluisa ”toisen sukan syndrooma” iskenyt vai mikä vaivaa? Sukkienkin aika tulee, kai se on niin että kesällä kuuluukin mennä hieman tuulen mukana, tehdä sitä mikä mieleen juolahtaa..

 

Soputeltan luomisprosessi. Tai sen lopputulema oikeammin.

Huoh. Viime sunnuntaina aloitin projektin, jonka en olisi uskonut vievän halun neuloa yhtäkään silmukkaa enää ikinä, mutta niin vain kävi. Enemmittä puheitta, tässä on tämän tytön Hanuri (kahelikielellä siis), oikeastihan mallin nimi on Haruni ja se löytyy ravelryn ilmaisohjeista.

Haruni lepää leikkimatolla piikkien kera

Noista verkonpainoista voikin sitten hieman päätellä, mitä täällä on opiskeltu menneinä aikoina (tai lähinnä kai jätetty opiskelematta..) Kokoa huivilla ihan sopivasti, jos tavoitteena puolijoukkueteltta, siipien kärkiväli reilut pari metriä suoran yläreunan yli mitattuna ja keskikorkeuskin jonnekin lähemmäs polvitaivetta tälläisellä 159cm ihmisellä. Eli ihan riittävä tai jotain.

Paljoa en pysty kirjoittamaan, oikea käsi otti pahasti itseensä eilisestä virkkauspäättelysessiosta kun tuota lopettelin, joten laitetaan nyt vielä sitten kuvia loppupostauksen täytteeksi.

Kärkilehdykät

Ja koska edelliseen arvonnantapaiseen postaukseeni osallistui vain yksi kommentti, niin silmukkamerkit lähtevät jossain vaihetta ensiviikkoa Nöppösen suuntaan. Kiitos kehuista, lämmittivät kovasti.

Pitsihuivin ns. sivuprofiilia

Lopuksi vielä pakollinen ”Haruni valtaa parisängyn”-otos:

Oisihan kai sitä hieman pienempikin riittänyt.. Mikä kohtuus? mitä se tarkoittaa??

 

Stop the press!

Tässä blogissa näköjään sittenkin valmistuu myös jotain, en yrityksistäni huolimatta kykene keräilemään vain puolikkaita ja ”jotain sinne päin” olevia projekteja. 😀

Viikonloppu oli tehokas, perjantaina valmistui varsinainen pikaneule eli Ishbel (tai ainakin jotain siihen suuntaan viittaavaa). Lankaa oli vain 100g aiemmin esiteltyä Fyberspatesin silkki/merinosekoitetta, joten jouduin hieman muokkaamaan tuota alunperin isommalla mallilla neulomaani huivia. Ihan kelpo siitä sittenkin tuli, mukava väriläikkä hartioita lämmittämään tulevan viikonlopun hääjuhliin.

Ishbel kun väriensä puolesta oli varsinainen linssilude, niin tässäpä sitten tulokset neitosen (se on vielä niin tuoreena puikoilta päässyt, ettei sitä oikein voi muullakaan nimellä kutsua) valokuvaustuokiosta.

Ishbel venyttelee piikkimatossa (kai nuppineulat sellaiseksi lasketaan?)

Hieman jouduin muokkaamaan tuota mallia, neuloin sileää osuutta isoimman kaavion mukaan, mutta pitsineuleesta jäi kaksi viimeistä osiota kokonaan pois, koska lanka ei vain olisi riittänyt. Tuli siitä kuitenkin ihan kunnollisen kokoinen hartianlämmike, leveyttä reilun 150cm ja keskilinjasta korkeutta melkein 80cm.

Eikä tuo reunakaan nyt ihan niin keskenjääneeltä vaikuta, ainakaan omaan silmääni, joten pingotus tekee usein pieniä ihmeitä näille pitsimalleille.

Laitetaan tähän nyt vielä kuva neitosesta nautiskelemassa auringonpaisteesta takapihalla, viikonloppu kun helli säiden puolesta (ja minä niistän ja pärskin, sekä näytän itkeneeltä koska takapihalla kukkii niin pajut kuin koivutkin).

Auringonottoa pitsihuivin tapaan.

Mutta ei tuo huivi jäänyt ainoaksi valmistuneeksi tuotokseksi, eilisillan tikutin yksinäiselle Baudelairelle paria puikot viuhuen, ja hieman ennen kymmentä illalla sain vihdoin pääteltyä langanpätkät ja huokaistua helpotuksesta. Kunnes sitten sovitin sukkia ja havaitsin että kantapää lörpättää hieman liikaa omaan makuuni. No, saa nähdä pidänkö ne itse vai löydänkö kenties niille paremman ja sopivamman kokoisen jalan kodikseen. Sukkien mallineuleesta tykkäsin kovasti, ja tuo kärjestä aloittaminen jotenkin tuntuu sopivan paremmin, mutta jalkaani (erittäin kapea, mutta silti korkea jalkaholvi) tekee kantapään mallin löytämisen hankalaksi. Perinteinen ”short row” kun kiristää ihan liikaa jalkapöydän päältä… Tarvinnee tutkia asiaa tarkemmin. Noh, jaarittelut sikseen ja kuvia esille :D.

Baudet halailee toisiaan

Väristä tykkäsin kovasti, ja luulisin että tuo lanka (Vuorelman Veto, 85%villaa, 25%nylonia) kestää käytössäkin, se tosin jää nähtäväksi.

Sukat parina

Nyt sitten pitäisi miettiä mitä seuraavaksi puikoille laittaisi. Tällä viikolla pitäisi kotiutua pari vyyhtiä Socks that Rock Lightweight-lankaa, toisesta vyyhdistä on suunnitteilla Skew-sukat mutta toiselle vyyhdille en vielä ole tehnyt ennakkosuunnitelmia. Ja onhan tuossa vielä odottelemassa tuo edellisessä postauksessa esitelty Fyberspatesin sukkalankakin jo kerittynä… Taidan siirtyä Ravelryyn selailemaan malleja.