RSS

Aihearkisto: päähineet

(edit 3.1.13: Tätä edeltävät postaukset ovat todella vanhoja) Läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun… ja niin edelleen.

Marraskuu. Tänä vuonna ei taideta polttaa kynttilöitä, kiitos kahden karvaisen kaverin. Kissaperheenä eläminen on ollut melkoisen silmiä avaavaa, en ennen olisi uskonut että kissat eivät olekaan ketteriä ja älykkäitä eläimiä mutta nämä meillä asuvat kaksi ovat todistaneet että kissa tosiaan voi tippua päälleen metrin korkeudelta ja että toinen pennuista pelkää kuollakseen kärpäsiä. Suloisia räpeltäjiähän nuo ovat, mutta välillä aiheuttavat kyllä sen sortin pään raapimista että itseäkin ihmetyttää.

Jediritarit ovat kasvaneet kovin tässä parin kuukauden aikana, ja täyttävät kohta jo puoli vuotta. Leikkausaikaa pitäisi alkaa varailemaan sillä pieniä viitteitä alkavasta hormonimyrskystä on jo ilmassa.

Obi-Wan 5,5kk
Tässä Obi-Wan seurailee ulkomaailman tapahtumia mun tuolin selkänojan päällä tasapainoillen.

Anakin 5,5kk
Anakin päätti pysyä hieman tukevammalla alustalla ja tuijotteli pikkulintuja turvallisesti sängyn päältä.

Päiväunia nukutaan edelleen tiukasti veljen vieressä,
Päivänokoset
kunnes taas herättyä aletaan juosta kämppää ympäri tiputellen tavaroita.

Kävin tässä blogihiljaisuuden aikana parin kuukauden kurssin jonka lopputuloksena päätin taas vaihtaa alaa, vastahan se on kolmas ”takinkääntö” aikuisiällä. Tammikuussa aloitan kone- ja metallitekniikan ammattikoulutuksen ja jossain vaiheessa valmistunen siis koneistajaksi. Ensin olin teekkari, sitten ryhdyin humanistiksi ja nyt päätynen duunariksi. Ehkä jonain päivänä musta vielä tulee aikuinen 🙂

Neuletöitä en kuitenkaan ole unohtanut, tosin valmistuneita hommia ei hirvittävän paljoa tällä hetkellä ole, keskeneräisiä töitä sitten sitäkin enemmän.

Tuoreimpana puikoilta on poistunut Ysoldan suunnittelema Gretel-myssy, lankana Fyberspatesin Scrumptious sävyssä Nom nom nom.

Gretel

Aloitin tuon hatun jo kevättalvella, tarkoituksenani tehdä kevätmyssy, mutta näemmä siitä tulikin sitten marraskuun harmauteen piristyshattu. Sopivan lörppö niin että alle mahtuu isompikin nuttura (ja näistä yli vyötärön mittaisista hiuksista ei kovin pientä sykeröä enää tehdä) ja sopii mukavasti pari vuotta sitten neulomani Ishbel-huivin kaveriksi.

Puikoilla on tällä hetkellä muutamat sukat (niistä ei ole kuvia, kameran akku kuoli), pari pitsihuivia, ja päällimmäisinä puuhapinkassa aivan ihana Lothlorien Cape Cascaden 220:stä, vihreänä tietenkin.

Lothlorien Cape

Koska 220 on hieman karheampaa lankaa kuin mihin olen tottunut, aloitin myös jotain unelmanpehmeää, eli Yarn Harlotin mallin Pretty Thing Colourmartin ohuesta 100% kashmirista, tosin kertasin langan kolminkertaiseksi jotta kauluri lämmittäisi riittävästi. Lisäsin mallikertoja 2 tuohon kauluriin, tavoitteena saada riittävästi leveyttä jotta sen voi tarvittaessa nostaa hupuksi. Ihanan pehmeää lankaa ja kaunis malli, jos vain joskus saan sen valmiiksi asti. Tällä hetkellä työ näyttää melko säälittävältä 🙂

Pretty thing

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin palailen taas asiaan tammikuulla 😉 mutta toivottavasti ryhdistäydyn jo hieman aiemmin ja muistan että ”mullahan on blogikin, tarttis varmaan tehrä jotain. ” 😀

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : marraskuu 1, 2011 Kategoria/t: Keskeneräiset, Kissat, Lankaa, päähineet, Valmiit

 

Kevättä kohti

Vai että kelloja pitäisi taas siirtää? Niin se kai kevät tulee, hiljalleen pienillä pajunkissantassuilla hiippaillen. Aurinko alkaa paistaa, lumi sulaa ja puikoille putkahtelee jotain vihreää.

Neuleaddiktion Heli muisti minua pienellä tunnustuksella, joten jos vaikka vastailen näihin kysymyksiin nyt ensin:

1. Milloin aloitit blogisi?
– Tämän Puolikkaiden sukkien talon taisin aloittaa melkein vuosi sitten, ensimmäisen postauksen päiväys näyttäisi olevan 30.3.2010

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
-Neuleita, niin keskeneräisiä kuin valmiitakin. Kynsilakkakuvia ja silmukkamerkkejä.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
-En nyt keksi muuta erottavaa seikkaa, kuin että tämä on ainoa tällä hetkellä aktiivinen minun kirjoittamani blogi 😀

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
-Halusin merkitä muistiin neuleita, ja silmukkamerkkejä on tätä kautta tullut läheteltyä niistä kiinnostuneille.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
-Haluaisin, että blogin valokuvat olisivat hieman parempilaatuisia. 🙂

Tämä tunnustus on kiertänyt jo sen verran pitkään, että melkein kaikki omalla lukulistallani olevat blogit ovat sen jo saaneet, joten en nyt nimeä erikseen ketään, kaikki neuleblogit ovat ihania, kukin omalla tavallaan.

Ja takaisin varsinaisiin neuleasioihin.

Viime aikoina täällä on valmistunut yksi pitsihuivi, Kitmanin Jaali:

Jaali 10.3 022

Lankana Wollmeisen pitsi, sävyssä Aquarius. Ihana malli, vaikkakin hivenen normaalia huivia työläämpi, johtuen siitä että pitsiä neulotaan myös nurjalla puolella.

Tällä hetkellä puikoilla on Gretel-hattu Fyberspatesin silkki/merino sekoitteesta:

Ishbel ja Gretel 007

Ja ehdottomana lempparityönä keskeneräisistä on toinen Still Light tunika.

Lankana Huivi-Puffa (20% kashmir, 80% merino) sävyssä Sammalsuo. Tämä projekti yllätti totaalisesti puskan takaa, nimittäin nuo 3 vyyhtiä sain Satunnaisena Ystävällisenä Tekona joltakulta ihanalta ihmiseltä, jonka henkilöllisyyttä en ole vielä pystynyt selvittämään. Mutta aion sen jonain päivänä saada selville ja mennä antamaan aivan valtavan suuren halin. Tällä hetkellä keskeneräisestä työstä ei ole kunnon kuvaa, joten laitan vain kuvan noista ihanista lankavyyhdeistä. ♥

Puffa-lankakutsut 21.3 006

Nyt otan neuleeni, ja suunnistan sohvalle löffäämään.

 

Sairas”lomaa”

Olipahan flunssa, kahdet antibiootit on tullut syötyä, ja vielä kahden viikon potemisenkaan jälkeen en ihan varma ole onko tauti vieläkään ohi vai lykkääkö kolmatta jälkitautia koneistoon..
Selkeästi siis syksy tullut, puista putoilee keltaisia lehtiä ja kylmä tuuli puhaltelee niitä ympäri takapihaa. Katolta kuuluu välillä tasaisia juoksuaskeleita, kun pihapiirin orava juoksee talon toisesta päästä kotimännystään meidän talon nurkalla kasvavaan tammeen ja kuljettaa tammenterhoja talven varalle jemmapiiloon.

Tänä vuonna taisin olla ajoissa päähinepuuhailuiden kanssa, nimittäin syksyn ensimmäinen villahattu valmistui äsken. Mallina Ysoldan suunnittelema Snapdragon Tam -baskeri, ja lankana Prismasta löytynyttä Novitan Luxus Cloudia. Ensimmäinen Novita-ostokseni vuosikausiin, ja pakko sanoa että ihan kelpoa lankaahan tuo oli. Tosin solmuja oli kolmessa kerässä ihan yli oman tarpeen, taisi yksi kerä suorastaan ylittää itsensä ja oli onnistunut vajaaseen sataan metriin saamaan 4 solmua. Joten taidan tulevaisuudessakin pysyä etäämmällä noista ”kotimaisista” langoista.

Käsitöitä 016

En pingottanut tuota hattua ollenkaan, koska pelottaa että se olisi lörpsähtänyt muodottomaksi retaleeksi, kokoa kun on nyt juuri sopivasti niin että sen alle on hyvä piilottaa nuttura talven pakkasilta suojaan. Mukava projekti, ja nopeakin vielä, kolmisen päivää tuohon taisi mennä. Lankaa kului 2 kokonaista kerää, ja viimeistä kolmea kerrosta varten oli pakko aloittaa se kolmaskin kerä. Jos olisin neulonut hieman pienemmillä puikoilla niin varmaankin olisi kaksi kerää riittänyt hyvin.

Käsitöitä 017

Silmukkamerkkipajalla on ollut hieman hiljaisempaa nyt flunssan ajan, muutamia tilaustöitä olen tehnyt, mutta valitettavasti materiaalitilaus (jossa liki kilon verran pyöreitä renkaita rinkulamerkkejä varten) on edelleen matkalla enkä tiedä koska mahtaa perille saapua? Sitä odotellessa taidan pistää puikoille seuraavaksi vaaleanpunaisen elefantin, nimittäin tälläisen. Ysoldan luomuksia tuokin, sain ohjeen tuohon lahjaksi eräältä ihanalta Ravelrylaiselta, eli kiitos vielä tätäkin kautta ”Sintti68” ♥.

Ai niin, Purkaja oli jättänyt minulle tunnustuksen blogissaan, palaan sen pariin ensi viikolla 🙂 .

 
1 kommentti

Kirjoittanut : syyskuu 12, 2010 Kategoria/t: muuta elämää, päähineet, Valmiit

 

Raitoja ja flunssaa

Edit: lisäsin kynsisivulle kuvan päivän lakkailusta

Tänne(kin) on rantautunut melkoinen viirus, flunssaa pukkaa kaikilla perheenjäsenillä. Siippa lienee tervein, koska ainakin vielä töihin lähti. Eilisen lepäilypäivän saldona kuitenkin jotain valmista sain aikaiseksi.

Joskus syksyllä nappasin kaupan tarjouskorista 2 kerää Novitan Puroa, kun halvalla sain. Normaalisti en kyseisen firman lankoihin koske, mutta ajattelin että ehkä niistä saisi jotain värikästä nuorisolle. Esikoinen toivoi uutta pipoa, ja yskimisensä keskellä suostui jopa valmistunutta hattua esittelemään.

Lankojen värinumeroita en muista, mutta ihan perus 3krs/väri raidoituksella tuo on tehty, päälaen kavennukset ”vedin hatusta” 🙂 kuten aihepiiriin kuuluu. Mieluinen kuulemma on, varsinkin keväisempään käyttöön kun eihän tuo juuri tuulta pidä.

Tänään aion itsekin vain lepäillä, mansikkamehu jääpaloilla helpottaa mukavasti yskimisestä aristavaa kurkkua.

(ja ehkä mahdollisesti aloittelen taas jotain uutta, suunnitelmissa unelmanpehmeät polvisukat Manos Silk Blendistä…)

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : maaliskuu 30, 2010 Kategoria/t: nuoriso, päähineet, Valmiit